Tietokirjailija ja päätoimittaja Maria Petterssonin uunituore kirja kokoaa yhteen naisten tarinoita suurmieshistorian varjossa. Pettersson kertoi kirjastaan MTV:n Uutisaamun vieraana.
Historian jännät naiset -kirja julkaistiin keskiviikkona. Alun perin idea kirjaan lähti itämään Petterssonin julkaisemista tviiteistä.
– Tviittailin jännien naisten tarinoita aina yhden päivässä. Sitten alettiinkin pyytää kirjaa ja podcastia, ja nyt ovat tulossa molemmat.
Pettersson valitsi kirjan henkilöt tarkkaan. Esimerkiksi hienon keksinnön kehittäminen ei riittänyt valintaan, koska henkilön takaa täytyi löytyä aidosti kiinnostava tarina.
– He eivät ole mitenkään esikuvallisia ihmisiä välttämättä, suurikaan osa heistä, vaan osa heistä on todella karmeitakin tyyppejä, Pettersson taustoittaa.
Lue lisää: Australian hurjat naiset pyörittivät rikollisliigoja ja bordelleja mafiatyyliin: Jos poistui porttolasta maksamatta, sai ikuiset viillot kasvoihin
Kaikki kirjan henkilöt ovat myös edesmenneitä eikä kukaan heistä ole suomalainen. Useammalla henkilöllä saattaa kuitenkin olla siteitä Suomeen.
– Suomalaiset saavat vielä odottaa vuoroaan, hän toteaa.
Pettersson kuvailee, että kirjan tekeminen oli melkoinen salapoliisiprosessi ja vaati runsaasti taustatyötä.
– Olen ollut pienestä tytöstä lähtien oikea historianörtti ja jotenkin janonnut naisten tarinoita, hän kuvailee.
Kirja kertoo historiaa naisten silmin
Pettersson toteaa, että maailmalla oli hyvin pitkään valloilla käsitys siitä, että historiassa mielenkiintoisimmat teemat olivat hallitsijamiehet ja sodat.
Nyt ajatusmaailma on toisenlainen. Tänä päivänä ymmärretään, että historiaa täytyy tutkia monipuolisemmin esimerkiksi naisten ja köyhien silmin.
