Venäjä on menettänyt helmikuussa aloittamansa suurhyökkäyksen jälkeen yli 1 500 panssarivaunua, kertoo kalustotappioita listaava Oryx.
Aggressiivisten lausuntojensa myötä viimeisen vuoden aikana runsaasti esillä ollut Venäjän turvallisuusneuvoston varapuheenjohtaja Dmitri Medvedev vieraili torstaina Omskin alueella sijaitsevalla panssarivaunutehtaalla.
Medvedevin viesti oli yksinkertainen: Panssarivaunujen ja muiden aseiden tuotantoa on lisättävä.
Ex-presidentti perusteli kantaansa länsimaiden Ukrainalle antamalla aseavulla.
– Kuten tiedämme, vihollisemme (Ukraina) on kerjännyt ulkomailta sotilaslentokoneita, ohjuksia ja tankkeja, Medvedev totesi Reutersin mukaan.
Äskettäin päättyneessä EU-johtajien Brysselin-kokouksessa Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi toisti Ukrainan haluavan länsimaisia sotilaslentokoneita.
Suomen pääministeri Sanna Marin (sd.) puolestaan sanoi juuri päättyneen EU-johtajien kokouksen yhteydessä, että "hävittäjien osalta keskustelua tullaan käymään".
Aiemmin esimerkiksi Yhdysvallat ja Saksa ovat suhtautuneet ainakin julkisesti nihkeästi hävittäjien luovuttamiseen.
Pitkään jatkunut vääntö länsimaisten panssarivaunujen lähettämisestä Ukrainalle päättyi lopulta Kiovan kannalta mieluisasti, sillä Saksa, Yhdysvallat, Britannia ja useat muut valtiot ovat päättäneet antaa Leopard-panssarivaunuja ja muita tankkeja Ukrainan käyttöön.


