Sairauspäivärahaa mielenterveyssyistä saaneiden määrä kasvoi vuonna 2023 uusiin ennätyslukemiin: yli sataantuhanteen henkilöön. Kasvu johtuu erityisesti ahdistuneisuushäiriöistä. MTV Uutisten haastattelemat asiantuntijat seuraavat kehitystä huolissaan.
Mielenterveyden häiriöistä on tullut selvästi suurin syy suomalaisten pitkille sairauspoissaoloille. Kasvu on ollut voimakasta vuoden 2016 jälkeen, ja se jatkui edelleen vuonna 2023.

Kela korvaa sairauspäivärahalla työikäisten suhteellisen pitkiä, vähintään kymmenen arkipäivää kestäviä sairauspoissaoloja.
Sairauspäivärahaa mielenterveyden ja käyttäytymisen häiriöiden vuoksi saaneiden henkilöiden määrä kasvoi jo yli sataantuhanteen henkilöön vuonna 2023. Saajien määrä kasvoi kolme prosenttia eli vajaa 3 000 henkilöä edellisestä vuodesta.
"Yhteiskunnassa mannerlaatat liikkeellä"
– Työelämässä ja yhteiskunnassa on viimeisten vuosien aikana mannerlaatat olleet liikkeellä: COVID-pandemia runteli rakenteita ja henkistä vakautta. Ukrainassa käytävä sota ja kansainvälisen tilanteen kiristyminen sekä talouden vaikeudet näkyvät levottomuutena koko yhteiskunnassa, myös työikäisillä, toteaa työterveyden professori Kari Reijula MTV Uutisille.
– Kirkkaimmin näkyy työyhteisöjen toiminnan totaalimuutos. Esimerkiksi etätyö koronan vuoksi on useimpien työyhteisöjen arkea. Moni on menettänyt oman työyhteisönsä etätyötä tehdessään.
Neljän asiantuntijan näkemykset katsottavissa artikkelin alun videolta.

