Miehen törkeä nettimyynti-ilmoitus tyttöystävästä keräsi paljon huomiota, mutta sai jopa sata ihmistä tarjoamaan tuhansia euroja englantilaisnaisesta, kertoo Mirror.
Katso yltä video naisesta, joka tienaa käymällä treffeillä!
Englantilainen Dale Leeks, 34, päätti tehdä pilan kumppanilleen Kelly Greavesille, 37, jonka kanssa hän oli ollut yhdessä melkein vuoden. Mies laittoi naisystävänsä myyntiin eBay-verkkokauppasivustolle – varsin epäimartelevalla ilmoituksella.
Dave muun muassa listasi Kellyn osastolle "osiksi tai ei toimi", varoitti "jatkuvasta valitusäänestä" ja vertasi tätä jopa vanhaan autonrämään, jossa oli kulumisen merkkejä ja jonka "peräpäät vuosivat".
Pieni vitsi riistäytyi kuitenkin nopeasti käsistä.
"Minua pommitettiin viesteillä kaikkialta"
– Sen jälkeen, kun laitoin sen eBayihin, minä vain jatkoin sille nauramista ja hän [Kelly] kysyi, mille nauran. Kerroin hänelle, että olin laittanut hänet myyntiin eBayihin ––, Dave kertoo Mirrorille.
– Ensin hän luuli, ettei kukaan näkisi sitä ja ettei sillä olisi väliä. Mutta kun me menimme ulos illalliselle sinä iltana, minua pommitettiin viesteillä kaikkialta Euroopasta ja jopa kaukaisista paikoista kuten Yhdysvalloista ja Australiasta. –– En oikeastaan kertonut hänelle sitä mittakaavaa, johon se oli paisunut.

