Alison Taylor kertoo Australian yleisradioyhtiö ABC:lle, että hänen iäkäs isänsä menetti kävelykykynsä B6-vitamiinin liikasaannin vuoksi. Mies sai B6-vitamiinia sekä ruoasta että ravintolisistä.
Vitamiinilisän turha käyttö johti 86-vuotiaan miehen vammautumiseen Australiassa. Tytär Alison Taylor kertoo isänsä surullisesta kohtalosta ABC:lle.
Mies oli aloittanut B-vitamiinilisän käytön lääkärin neuvosta neljä vuotta sitten, kun verikoe oli paljastanut potilaan kärsivän B-vitamiinin puutteesta. Ravintolisä sisälsi 50 milligrammaa B6-vitamiinia, sama määrä löytyi miehen käyttämästä monivitamiinilisästä. Lisäksi hän söi B6-vitamiinia sisältävää magnesiumvalmistetta.
Tavallisesti ihmiset saavat riittävän määrän B6-vitamiinia monipuolisesta ravinnosta, sillä monet perustarvikkeet – esimerkiksi täysjyvävilja, maitovalmisteet ja liha – sitä sisältävät. Joihinkin ruokiin on myös lisätty B6-vitamiinia.
– Isäni käytti päivittäin kaksia eri aamiaismuroja, joihin oli lisätty B6-vitamiinia, Alison kertoo ABC:lle.
Turvallisena B6-vitamiinin päivittäisen saannin ylärajana pidetään 25 milligrammaa. Alisonin mukaan hänen isänsä oli tietämättään syönyt 70 kertaa suositeltua suuremman annoksen.
Lue myös: Neljä tapaa, joilla elimistö kertoo saavansa ihan liikaa D-vitamiinia
B6-vitamiinin liikasaanti voi aiheuttaa neurologisia ongelmia
B6-vitamiini on ihmiselle välttämätön vitamiini, joka vaikuttaa muun muassa keskushermoston toimintaan, aineenvaihduntaan sekä lihaksiin.
Puutosoireet liittyvät usein hermoston ja aivojen toimintaan. Myös B6-vitamiinin liikasaanti voi aiheuttaa harvinaisissa tapauksissa neurologisia häiriöitä. Amerikkalaisen yli 200 milligramman päivittäiset annokset voivat aiheuttaa esimerkiksi tunnon häviämistä jaloista ja tasapaino-ongelmia.
