Suomi on valittu viisi kertaa peräkkäin maailman onnellisimmaksi maaksi. Mikä oikeastaan tekee suomalaisista onnellisia? Tähän kysymykseen yhdysvaltalainen dokumentaristiryhmä on saapunut etsimään vastausta.
Akkiseltään voisi kuvitella, että onnellisuutta on vaikea mitata, sillä onhan onnellisuus subjektiivinen kokemus.
World Happiness Reportin selvityksessä on kuitenkin määritelty ne asiat, joiden uskotaan vaikuttavan ihmisten onnellisuuteen.
Kyselyyn vastanneet antavat oman arvionsa muun muassa onnellisuudesta, vapaudesta ja elämänlaadusta. Onnellisuutta mitataan myös erilaisten mittareiden avulla, kuten tarkastelemalla kansalaisten koulutusta, terveystietoja ja maan taloutta.
Mutta dokumenttiryhmä halusi paneutua pintaa syvemmälle ja oikeasti selvittää, mistä onnellisuus suomalaisilla kumpuaa.
Oli siis tultava itse tänne.
Oman kotimaan tapahtumat huolestuttavat
Kolme documentaristia, Nina J. Trasoff, Danny McFadden ja David Arond, ovat huolissaan kotimaansa tapahtumista.
– Katsomme kauhistuneena sitä, mitä Yhdysvalloissa tällä hetkellä tapahtuu. Millaisen tulevaisuuden jätämme lapsillemme ja lastenlapsillemme, päivittelee tiimi yhteen ääneen.
Perimmäinen tarkoitus on oppia suomalaisten onnellisuudesta jotain sellaista, jota voisi hyödyntää myös Yhdysvalloissa.
Matkan aikana suomalaisten onnellisuutta on tarkoitus tarkastella ainakin luonnon, koulutuksen, terveydenhuollon, hallinnon, taiteiden, vankilajärjestelmän, korkean teknologian ja taloudellisen kehityksen kautta.



