Näyttelijä Minttu Mustakallio kertoo MTV.fille uutuuskomedian kuvauksista viime kesäkuussa.
Tänään perjantaina julkaistaan odotetun Viikossa aikuiseksi -elokuvan traileri ja leffajuliste. Johanna Vuoksenmaan ohjaamaa, tammikuussa ensi-iltaan tulevaa komediaa tähdittää muun muassa Klikkaa mua -sarjasta muistettu Minttu Mustakallio.
Suomen tunnetuimpiin näyttelijöihin lukeutuva Mustakallio kertoo MTV.fille tähtiä vilisevän uutuuselokuvan kuvauksista. Mustakallio näyttelee komediassa eronnutta ja elämäänsä pettynyttä Saaraa, joka kaipaa arkeensa uusia tuulia.
Mustakallio sanoo Suomen hyisen kesäsään koetelleen elokuvan kuvausryhmää viime kesänä filmattujen ulkokuvausten aikana.
– Haastavinta minulle Saaraa näytellessä oli kestää viime kesäkuun kylmyyttä ja näytellä ulkona hihattomassa paidassa ja kesäshortseissa, kun lämmintä oli vain seitsemän astetta, vilukissaksi tunnustautuva näyttelijä kuvailee.
Suomen viileän kesäsään lisäksi näyttelijöitä koeteltiin myös jäätävällä keinotekoisella sateella. Kaiken lisäksi hyiset sadeotot kuvattiin keskellä yötä.
– Sadetusta inhoan, sillä se oli kylmää kyytiä, eikä naurattanut yhtään. Tekosade on jäistä vettä, jota palokunnan äijät suihkuttavat isoilla letkuilla niskaan. Se tapahtui yöllä, kun monet muut työssäkäyvät nukkuvat pehmeiden peittojen alla. Mutta kun näin Janin kuvaamat sadeotot, olin tyytyväinen että kestin, sillä kuvat ovat kauniita, näyttelijä sanoo.
Mustakallio kertoo, että elokuvan kuvauksiin osallistuneiden näyttelijäkollegoiden kesken vallitsi mukava ja lämminhenkinen leiritunnelma.

