Miska Mikkonen on kulkenut pitkän tien päihderiippuvaisesta päihdeterapeutiksi. Miska kertoi raitistumisestaan ja siihen johtaneista tapahtumista Huomenta Suomessa keskiviikkoaamuna.
Miska Mikkonen työskentelee nykyään päihdeterapeuttina Minnesota-malliin perustuvassa päihdehoitola Rehapissa. Ennen hän oli itse autettava.
– Kun aloitin päihteidenkäytön, se oli samanlaista hauskanpitoa kuin kaikilla muillakin, Miska kertoi lähetyksessä.
Ajan myötä riippuvuus puhkesi ja päihteidenkäytöstä tuli pakonomaista. Kaikki alkoi ja jatkui alkoholilla, mutta myöhemmin mukaan tuli myös päihdyttäviä lääkkeitä, kannabista, amfetamiinia ja opiaatteja.
Lue myös: Petri menetti huumesekoiluillaan läheiset ja hampaatkin suusta
– Viimeisessä vaiheessa sillä ei enää ollut hirveästi väliä, millä päätänsä sekoitti.
Päihteidenkäyttö ei ollut Miskalla päivittäistä vaan ”turnausluontoista”. Juomaputket kestivät joskus yhden illan, joskus viikon.
Päihteettöminä jaksoina Miska pyyteli puolisoltaan anteeksi. Kun anteeksi oli saatu, alkoi taas seuraava kierros.
Ongelmalle oli kauan sokea
Pitkään Miskan elämä pysyi riippuvuudesta huolimatta kasassa. Urakin eteni. Jos joku sanoi, että sinulla on ongelma, Miskan mielestä ongelma oli sanojalla. Näin jatkui vuosien ajan läheisten yrittäessä takoa hänen päähänsä järkeä.
– Minun mielestäni heillä oli päässä jotain vikaa ja heidän olisi pitänyt mennä hoitoon.
Miska tiedosti, että hänellä oli paha olo, mutta hän ajatteli sen johtuvan kaikesta muusta kuin päihteistä: ongelmista parisuhteessa, töissä ja elämässä ylipäätään. Päihteiden hän kuvitteli ainoastaan helpottavan pahaa oloa.
