Suomalainen jääkiekkolegenda Teemu Selänne paljasti heinäkuun alussa, että hän on tulevaisuudessa mukana Jokerien omistusportaassa. MTV Urheilu tavoitti useita Jokerit-taustaisia ex-pelaajia, ja kysyi onko heitä pyydetty mukaan Jokerit-projektiin.
KHL:stä keväällä irtautuneen Jokerien omistaja Jari Kurri ilmoitti huhtikuussa, että seuran tavoitteena on palata SM-liigaan kaudeksi 2023-2024. Paluuseen liittyy kuitenkin vielä paljon kysymysmerkkejä, sillä seuralta puuttuu edustusjoukkueen lisäksi muun muassa kotihalli ja liigaan oikeuttava lisenssi.
Selänne kommentoi MTV Urheilulle heinäkuun Bermuda-tennisturnauksen yhteydessä, että talkoisiin on tarkoitus saada mukaan muitakin jokeritaustaisia jääkiekkovaikuttajia ja seuralegendoja. Tuolloin Selänne sanoi, että tarkempaa tietoa olisi tulossa "parin viikon sisään".
– Voin jokerifaneille sanoa, että kaikki näyttää hyvältä ja voitte olla innoissanne. Hienoja asioita tulee tapahtumaan, Selänne kommentoi tuolloin.
Lisätietoa omistuskuviosta ei toistaiseksi ole Selänteen tai Jokerien suunnalta tullut.
SM-liiga puolestaan julkaisi 13. heinäkuuta tiedotteen, jossa se otti kantaa Helsingin Jokerien mahdolliseen hakemukseen liigalisenssin saamiseksi. Tiukkasävyisessä tiedotteessa Jokerien mahdolliselta tulevalta omistajakaartilta edellytettiin kaikenlaisten vanhojen Venäjä-yhteyksien poistamista.
– Kaikki taloudelliset ja omistajuuteen liittyvät kytkökset Jokerien aiempaan KHL-projektiin on katkaistava. Me emme aio hyväksyä mitään tuon kaltaista linkkiä Venäjään, tiedotteessa sanottiin.
LUE LISÄÄ: SM-liigalta tiedote Jokereista – tiukka jyrähdys Venäjä-taustoista: "Me emme aio hyväksyä mitään tuon kaltaista linkkiä"
Tiedotteen tiukka sävy tulkittiin useissa yhteyksissä suoraksi viittaukseksi Jari Kurrin asemaan seurassa. Kurria ei tiedotteessa mainittu, mutta KHL-taipaleen aikana seuran omistajana ja johtajana toimineen NHL-legendan on käytännössä mahdoton jatkaa Jokereissa, mikäli seura mielii palata SM-liigaan.



