MTV:n kirjeenvaihtajan Petri Sarasteen ura pysähtyi maaliskuussa 2020 saadun syöpädiagnoosin myötä.
MTV:n kirjeenvaihtajana työskentelevä Petri Saraste koki itsensä täysin terveeksi alkuvuonna 2020.
Tallinnassa asuva Saraste hakeutui paikalliseen sairaalaan rutiinitarkastukseen, jossa häneltä otettiin lääkärin ehdotuksesta PSA-testi, joka mittaa muun muassa eturauhassyövän yhteydessä kasvavaa proteiinipitoisuutta.
– Pidin itseäni täysin terveenä. PSA-testi tehtiin aika sattumalta, Saraste kertoo.
Testin tulos oli ikävä yllätys. Kun testin normaali yläraja on 3,5-4 mikrogrammaa litraa kohden, Sarasteen arvo oli 36.
– Oli siis selvää, että jotain oli pahasti pielessä.
Lue myös: Maailmaa nähnyt konkaritoimittaja Petri Saraste, 60, ei unohda, kuinka oli polvillaan mättäällä ase kohti takaraivoa – "Pelkoa ei voi näyttää"
Sarastetta kehotettiin hakeutumaan viipymättä Suomeen hoitoon. Suomessa tehdyissä tutkimuksissa diagnoosiksi varmistui eturauhassyöpä.
– Oli merkittävä päätös, etten jäänyt odottamaan koepalan ottoa Tallinnaan.
Sädehoidot aloitettiin Suomessa huhtikuun alussa keskellä koronakriisiä. Sarasteen vastustuskyky heikkeni niin, ettei hän uskaltautunut ruokakauppaan viikkokausiin.
Syöpähoitojensa ajaksi Saraste muutti asumaan ex-vaimonsa luokse.
– Ex-vaimo sanoi, että et sinä voi missään hotellihuoneessa asua yli kahta kuukautta, kun immuniteetti on ihan nollissa. Hän sanoi, että tulet tänne asumaan ja ollaan niin kuin ennenkin. Olihan se vähän erikoinen yhtälö mutta olemme aina olleet hyvissä väleissä.
Myös Sarasteen tytär muutti väliaikaisesti asumaan samaan asuntoon.
