MTV Uutisten uutisankkuri joutui pelottavaan tilanteeseen Viitostiellä Leppävirran pohjoispuolella.
MTV uutisten suosikkiankkuri Jaakko Loikkanen joutui pelottavaan tilanteeseen perjantaina iltapäivästä valtatiellä 5.
Loikkanen ajoi Kuopioon päin, jolloin Leppävirran pohjoispuolella vastaan tulleen auton peräkärrystä irtosi rengas, joka osui suoraan Loikkasen autoon.
– Se osui suoraan minun autoni keulaan ja kulki ilmeisesti koko pohjan mitaltani autoni alla, hän kertaa tapahtunutta.
– Ehdin nähdä, että rengas tulee kohti, mutta en ehtinyt tehdä mitään, hän muistelee tilanteen äkillisyyttä.
Loikkanen kertoo soittaneensa hätäkeskukseen, sillä hänen autonsa jäi liikenteen kannalta hankalaan paikkaan. Hän kiittää sekä viranomaisia että sivullisia toiminnasta onnettomuuspaikalla.
– Poliisi ja palokunta toimivat ammattimaisesti. Myös sivulliset toimivat onnettomuuspaikalla fiksusti. Useampi ihminen pysähtyi heti osuman jälkeen tsekkaamaan, ettei käynyt pahasti. Kiitos heille. Yksi heistä myös auttoi siirtämään autoni tien sivuun.




