Trump haluaa suomalaisten osaamista, mutta onko vaarana, että kilpailuvaltti luovutetaan merten taa?
Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump on ajanut toisella kaudellaan vahvasti protektionistista politiikkaa, eli oman maan talouden ja teollisuuden suojelemista ulkomaiselta kilpailulta.
Trump ilmoitti kuitenkin haluavansa jäänmurtajista parhaimmat, ja siksi kääntyi Suomen puoleen.
Myös Suomen ja Yhdysvaltojen jäänmurtajadiilissä on ajateltu oman maan teollisuutta. Yhdestätoista jäänmurtajasta seitsemän valmistetaan telakoilla Texasissa ja Louisianassa suomalaisten avustuksella.
Vielä ei ole tarkkaa tietoa, mikä Suomen rooli Yhdysvalloissa on. Tämänkaltainen tilaus kuitenkin työllistää huomattavan määrän osaajia telakan ulkopuolella, muistuttaa Huomenta Suomessa vieraillut meritekniikan apulaisprofessori Mikko Suominen Aalto-yliopistosta.
– Suomessa on suunnittelutoimistoja, ohjelmistofirmoja ja laitevalmistajia, jotka ovat globaaleja toimijoita ja jo nyt suunnittelevat aluksia muille telakoille.
– Eihän esimerkiksi suunnittelutoimisto pystyisi pärjäämään sillä, että suunnittelee laivoja pelkästään suomalaisille. Tässä on hyvät mahdollisuudet muulle alalle tuoda osaamistaan sinne.
Voisiko Yhdysvallat varastaa osaamisen?
Ei olisi ensimmäinen kerta historiassa, kun toinen valtio hyödyntäisi ostamaansa teknologiaa ottamalla sen omiin nimiinsä.
Esimerkiksi Kiina tilasi Venäjältä 1990–2000-luvuilla kymmeniä Su-27- ja Su-35-hävittäjiä, mutta esittelikin pian sen jälkeen oman Shenyang J-11-hävittäjänsä, joka oli epäilyttävän samankaltainen. Sitä pidetään pitkälti kopiona venäläisten koneesta.
