Muusikko Jari Sillanpää kommentoi syytteitään Helsingin käräjäoikeudessa.
Iskelmälaulaja Jari Sillanpää, 54, saapui keskiviikkona 26. helmikuuta Helsingin käräjäoikeuteen, jossa hänelle luettiin syytteet lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan kuvan levittämisestä.
Sillanpää kommentoi syytteitään medialle.
– Mua vaan helpottaa se, että tämä asia tulee käsiteltyä loppuun viimein.
Sillanpää totesi kiistävänsä syytteet. Hän kertoi kuluneiden kuukausien olleen hänelle raskaita. Sillanpää kommentoi tapauksen vaikuttaneen hänen töihinsä ja keikkailuunsa "rajusti".
Artisti kertoo, että fanien tuki on tuntunut hänestä todella hienolta prosessin aikana. Hän kertoo tulevansa olemaan mahdollisimman avoin oikeuskäsittelyssä.
– Niin kuin tiedätte, olen aika hölösuu ja tulen kertomaan aika paljon.
Sillanpää kutsui paikalla olleet toimittajat tuleville kevään keikoilleen.
– Mulla on konsertteja tulossa, Sillanpää nauroi.
Muusikon mukaan syytteet eivät ole vaikuttaneet hänen ystäväpiiriinsä. Sillanpään näkökulmasta hän ei ole syyllistynyt rikokseen.
– En voi mitään kertoa, mutta itse tiedän, mitä on tapahtunut.
Sillanpää oli käräjäoikeuteen saapuessaan rennon oloinen ja hymyili toimittajille, mutta kysymysten jatkuessa artistin hymy hyytyi ja Sillanpää muuttui varautuneemmaksi. Sillanpää myönsi, että tapaus on vaikuttanut merkittävästi hänen elantoonsa. Hän kertoo olevansa aikeissa myydä muutaman asunnoistaan. Ainakin Sillanpään Thaimaan asunto ja yksi Suomen asunnoista ovat tällä hetkellä myynnissä.
