Pääministeri Sanna Marinin (sd.) hallitus linjasi tänään, miten al-Holin pakolaisleirillä olevien suomalaisten kanssa tulisi menetellä.
Hallituksen linjaus on, että lapset tulee kotiuttaa mahdollisimman pian. Aikuisten auttamiseen ei sen sijaan ole hallituksen mukaan velvollisuutta. Lasten kotiuttamisesta vastaa ulkoministeriö, joka nimittää tehtävään erityisedustajan.
Hallitus antoi myös kymmenen kohdan listan, jota viranomaisen tulee lasten kotiuttamisessa noudattaa.
Hallituksen 10 kohdan lista lasten kotiuttamiseen
– Viranomaistoiminta pyrkii aktiivisesti kaikissa tilanteissa turvaamaan, että noudatetaan oikeusvaltioperiaatetta, perustuslakia ja Suomen muuta lainsäädäntöä sekä kansainvälistä oikeutta mukaan lukien ihmisoikeussopimukset, lasten oikeuksia koskevat sopimukset ja muu soveltuva kansainvälinen oikeus.
– Toimivaltainen viranomainen asiassa on ulkoministeriö ja ulkoministerin nimeämä erityisedustaja, joka johtaa viranomaistoimintaa ja siinä tehtävää viranomaisyhteistyötä sekä tekee kotiuttamisratkaisut Suomen lainsäädännön nojalla.
– Ratkaisut, joita toimivaltaisen viranomaisen on tehtävä kunkin henkilön kotiuttamiseksi, perustuvat tapauskohtaiseen yksilölliseen harkintaan ja sitä toteuttaviin viranomaisarviointeihin ja päätöksiin.
– Viranomaistoiminnan tavoite on turvata kaikissa tilanteissa lapsen etu. Tämän takaamiseksi asiassa tehdään saumatonta yhteistyötä lastensuojeluviranomaisten kanssa lastensuojelulain nojalla.
– Osana tapauskohtaista yksilöllistä harkintaa toimivaltainen viranomainen pyrkii kaikin käytössä olevin tiedoin ja toimin varmistamaan, ettei kotiutettavista henkilöistä koidu turvallisuusuhkaa Suomessa asuville henkilöille. Viranomaisten velvollisuuksiin kuuluu perustuslain mukaisesti myös menetellä niin, että Suomessa oleskelevien turvallisuus ei vaarannu. Perustuslaissa on turvattu jokaisen henkilökohtainen vapaus, koskemattomuus ja turvallisuus. Suomalaisviranomaiset antavat tarvittavan tuen ja tiedon harkintaa varten.
