Keskon toimitusjohtaja Mikko Helander sai muhkeat viiden miljoonan euron ansio- ja pääomatulot.
Inflaatio on iskenyt monien suomalaisten lompakkoon. Muun muassa polttoaineen ja sähkön kohonnut hinta nostivat suomalaisten elinkustannuksia, kuten myös asuntolainan nousseet korot. Ruokakaupassakin moni huomasi ruokakassinsa hinnan kallistuneen.
Viime vuonna näiden "inflaatioalojen" toimitusjohtajat pääsivät kuitenkin totutusti mukaville, vähintään satojentuhansien eurojen pääoma- ja ansiotulotienesteille.
Esimerkiksi Nesteen toimitusjohtaja Matti Lehmus ansaitsi yhteensä noin 1,1 miljoonaa ansio- ja pääomatuloja.
Polttoaineyhtiö St1:n suuromistaja ja huippu-urheilun tukemisesta tunnettu Mika Anttonen tienasi ansio- ja pääomatuloja 1,25 miljoonan euron edestä. ST1 Nordic -emokonsernin ja St1 Oy:n (Suomen St1) toimitusjohtaja Henrikki Talvitie sai ansio- ja pääomatuloja reilun 840 000 euron edestä.
St1 Nordicin liikevoitto nousi tämän vuoden tammi-kesäkuussa 277 miljoonaan euroon vuoden takaisesta 101 miljoonasta eurosta.
Fortumin toimitusjohtaja nettosi
Ukrainan sota mylläsi myös sähkömarkkinoita. Sähkön hinta puhutti viime talvena ja on noussut jälleen kuluttajien puheenaiheeksi talven lähestyessä. Moni on pohtinut, millainen sähkösopimus olisi kuluttajalle edullisinta solmia.
Sähköyhtiöiden johdosta kovimpiin ansaitsijoihin kuului Fortumin toimitusjohtaja Markus Rauramo, joka ansaitsi ansio- ja pääomatuloja noin 2,7 miljoonan euroa.
Sähköyhtiö Helenin toimitusjohtajana viime vuoden loppuun asti ja sittemmin Ilmattareen siirtynyt toimitusjohtaja Juha-Pekka Weckström tienasi viime vuonna ansio- ja pääomatuloja lähes 670 000 euron edestä.
Pohjolan Voiman toimitusjohtaja Ilkka Tykkyläinen sai taas ansio- ja pääomatuloja noin 436 000 euroa.