Kunnollinen käsienpesu saippualla on paras tapa suojautua taudeilta, mutta tilanteissa, joissa käsienpesu ei ole syystä tai toisesta mahdollista, käsien desinfiointiaine on tyhjää parempi vaihtoehto.
Viime päivät kauppojen käsidesihyllyt ovat ammottaneet tyhjyyttään. Lisäksi moni desinfioivien pullojen perään haikaileva kuluttaja on saanut huomata kauppiaiden nostaneen aineiden hintoja roimasti.
Tilanne ei kuitenkaan ole niin paha. Käsidesiä on suhteellisen helppo tehdä myös itse, toteaa Wired-nettijulkaisu.
Kertauksena vielä: käsienpesun voittanutta ei ole. Kunnollinen saippuakäsienpesu vie vain minuutin. Käsidesi, olkoonkin se itse tehty tai kaupasta ostettu, ei ole yhtä tehokas pöpöjentappaja kuin kunnon minuutin mittainen saippuahieronta kraanan alla.
Jos päätät kokeilla kotikemistinä olemista, kannattaa desinfioida kaikki astiat ja apuvälineet, mitä käsidesin teossa tarvitaan. WHO myös suosittelee, että seos saisi tekeytyä vähintään 72 tunnin ajan ennen käyttöä. Tällä tavoin aine voi tuhota kaikki valmistuksessa mahdollisesti mukaan päässeet pöpöt.
Seuraavat kaksi reseptiä on mahdollista valmistaa kotikonstein, riippuen siitä kuinka hyvin varusteltu kotisi on. Ensimmäisessä on vain kolme ainesosaa, ja se sopii hätätilanteisiin, kun taas toinen vaatii hiukan enemmän kotikemistin taitoja.
Vahvuudella on merkitystä
Aivan kuten kotibileiden booleissa, myös käsidesissä kuuluu olla voltteja. Yhdysvaltain tautikeskuksen mukaan kotitekoisen käsidesin täytyy olla vähintään 60-prosenttisesti alkoholia, jotta se on tarpeeksi tehokas. Mutta mitä enemmän voltteja, sitä parempi.
