Amerikkalainen nainen paljasti joutuneensa päivystykseen pikkuhousujensa vuoksi. Viivyttely hoitoon hakeutumisessa olisi voinut olla kohtalokasta.
Hillary Zinks kertoo Tik Tokissa kärsineensä muutaman viikon varsin kiusalliseen paikkaan, pakaravakoon, kohdistuneesta kivuista. Kipu hankaloitti istumista ja lopulta Hillary pyysi äitiään tarkistamaan takapuolensa. Kun jalo vanhempi ei nähnyt mitään outoa, kaksikko lähti päivytykseen.
Päivystyksessä Hillaryn takapuoli tutkittiin toistamiseen. Lääkärit löysivät naisen pakaravaosta paiseen. Ilmeisesti Hillaryn käyttämät stringit olivat viiltäneet hänen takapuoltaan, ja bakteerit olivat päässeet aiheuttamaan tulehduksen rikkoutuneen ihon kautta.
Jos video ei näy, voit katsoa sen täältä.
Hillary kertoo muistaneensa jälkikäteen, milloin alusvaatteet viilsivät häntä. Hän oli pukenut ylleen turhan tiukat stringit ja vetänyt ne hieman liian kovaa hieman liian korkealle.
– Tunsin pienen nipistyksen, mutta kipu loppui lähes saman tien. En yhdistänyt tapahtumaa stringeihin ennen kuin menin lääkäriin ja hän kysyi, käytänkö sellaisia, Hillary sanoo BuzzFeedille
Takapuolen paise avattiin ja tyhjennettiin. Hillary kertoo lääkärin sanoneen, että paise olisi voinut ilman hoitoa tappaa hänet.
– Jos olisin sivuuttanut paiseen, se olisi voinut aiheuttaa verenmyrkytyksen ja lopulta tappaa minut, Hillary kertoo.
Ylipaino, karvaisuus ja istumatyö altistavat pakaravaon paiseille
Paiseet ovat bakteeritulehduksen synnyttämiä pesäkkeitä. Paiseen sisällä on vihertävää eritettä ja sitä ympäröivän kudoksen tulehdus voi aiheuttaa punoitusta, kuumoitusta, turvotusta ja kipua.

