Suomen historian ensimmäisissä aluevaaleissa päätetään, minkälaisilla kokoonpanoilla 21 hyvinvointialuetta päätöksiä tekee. Monelle suomalaiselle on kuitenkin yhä epäselvää, mistä nyt valittavat päättäjät oikein tulevat päättämään. Tämä näkyy myös ehdokkaiden vaaliteemoissa.
Täältä löydät kaikki uutiset aluevaaleihin liittyen.
Osoitteessa mtv.fi löydät kaikki aluevaalien videot ja uutisanalyysit.
Muista myös kattava Tulospalvelu!
Kansalaisten epätietoisuus ensi viikon sunnuntaina käytävien vaalien merkityksestä näkyy muun muassa siinä, että ehdokkaat saavat nyt selittää tätä jatkuvasti vaalitenteissä.
– On erittäin hyvä, että tulevaisuudessa nämä vaalit ovat kuntavaalien kanssa yhteen paketoidut, sanoo MTV Uutisten politiikan toimittaja Alec Neihum Uutisaamun Pöllöraadissa.
Samaa mieltä on Ilta-Sanomien erikoistoimittaja Timo Haapala.
– Nämä ensimmäisetkin olisi pitänyt hoitaa samalla tavalla kuin ensimmäiset eurovaalit. Eduskunta valitsi ensimmäiset europarlamentaarikot Suomesta. Tämä porukka olisi pitänyt antaa kunnanvaltuustoille jollain korjauskertoimella valittavaksi.
– Näissä ei voi olla häviäjiä, sillä kaikki tekevät historian parhaan aluevaalituloksen. Kaikki puolueet voittavat!


