Jos SAK:n ja Teollisuusliiton suunnittelemat poliittiset lakot toteutuvat, polttonesteiden jakelu häiriintyy, kertoo öljynjalostusyhtiö Neste. Teollisuusliitto uskoo polttoaineen loppuvan jossain vaiheessa kokonaan niin huoltoasemilta kuin Helsinki-Vantaan lentokentältäkin.
Neste kertoo joutuvansa ajamaan Porvoon jalostamon tuotannon alas muutaman päivän kuluttua lakon alkamisesta.
– Tämä johtuu raaka-ainetoimitusten keskeytymisestä ja tuotevarastojen täyttymisestä, Neste selvittää MTV Uutisille.
Jalostamoa ei ole Nesteen mukaan suunniteltu alasajettavaksi talvikuukausien aikana.
– Alasajo näin lyhyellä aikataululla tulisi aiheuttamaan merkittäviä prosessi-, ympäristö- ja henkilöturvallisuusriskejä.
Lue myös: Rajut lakot alkavat maanantaina – Suomen vienti pysähtyy, satamien tavaraliikenne lakkaa
Hallituspuolueilta ja Suomen Yrittäjiltä murskakritiikkiä uusista lakoista: "Ay-liike on tehnyt viimeisen virheensä"
Kriittiset asiakastoimitukset hoidetaan
Teollisuusliitto pitää todennäköisenä sitä, että polttoaine loppuu huoltoasemilta jossain vaiheessa ensi maanantaina alkavaa kahden viikon poliittista lakkoa.
Liiton varapuheenjohtaja Turja Lehtonen kertoo STT:lle liiton pitävän melko varmana, että lakon aikana syntyy tilanteita joissa tavallinen kuluttaja ei saa polttoainetta.
Sama koskee Lehtosen arvion mukaan lentoliikennettä, koska esimerkiksi Helsinki-Vantaan lentokentän polttoainevarastot eivät tule riittämään koko lakon ajaksi. Lehtonen ennakoi, että kahden viikon mittainen satamien sulkeminen tulee näkymään myös muissa tuontituotteissa.
