Israel lähettää neuvotteluryhmän Qatariin keskustelemaan aselevosta Gazassa. Maa ei aio taipua muutoksiin, joita Hamas on hakenut aselepoehdotukseen.
Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu kertoo, että hän lähettää neuvotteluryhmän Qatariin, jossa on määrä keskustella aselevosta Gazassa.
Asia selviää Netanjahun kanslian julkaisemasta lausunnosta, jonka mukaan neuvottelijat lähtevät Qataria kohti sunnuntaina.
Lausunnossa Netanjahu torjuu muutokset, joita äärijärjestö Hamas hakee aselepoehdotukseen. Hänen mukaansa Israel ei voi hyväksyä näitä muutoksia.
Hamas ilmoitti perjantaina, että järjestö on valmis aloittamaan neuvottelut aselevosta Yhdysvaltain tukeman aselepoehdotuksen pohjalta.
Tätä aiemmin Yhdysvaltain presidentti Donald Trump oli ilmoittanut, että Israel olisi hyväksynyt aselevon loppuunsaattamiseen tarvittavat ehdot.
Netanjahun on määrä tavata Trump Valkoisessa talossa lähipäivinä. Kaksikon odotetaan keskustelevan ainakin Gazasta.
Trump sanoi lauantaiaamuna Suomen aikaa, että Gazaan voitaisiin saada aseleposopimus jo ensi viikolla.
Hamas haluaa avustustoiminnan jatkuvan
Uutistoimisto AFP:n jututtamien palestiinalaislähteiden mukaan tuorein sopimusluonnos käsittää 60 päivän aselevon, jonka aikana Hamas vapauttaisi Gazasta kymmenen elossa olevaa panttivankia sekä palauttaisi Israelille useita ruumiita.
Vastineeksi Israelin on määrä vapauttaa palestiinalaisvankeja.


