Vaikeasti psyykkisesti sairaita nuoria pompotellaan Suomessa hoitopaikasta toiseen ja sillä voi olla kalliit seuraukset.
Niuvanniemen sairaalan erityisen vaikeahoitoisten alaikäisten tutkimus- ja hoito-osaston ylilääkäri Liisa Eloranta kantaa huolta hyvinvointialueiden kyvystä puuttua vaikeasti sairaiden lasten ja nuorten mielenterveyden häiriöihin riittävästi.
Hän on työskennellyt NEVA-osastolla jo 16 vuotta ja nähnyt, miten sekavaa ja repaleista lapsen ja nuoren hoito on pahimmillaan saattanut olla ennen Niuvanniemeen tuloa. Sairaalan osasto on viimesijainen hoitopaikka mieleltään vakavasti sairaille lapsille ja nuorille.
– Helppo tässä viisastella, kun Niuvanniemen NEVA-osasto ei ole osa mitään hyvinvointialuetta, mutta kannan huolta järjestelmän pirstaleisuudesta.
– Osastoilla tekijöitä on vähän, paikkamääriä on vähennetty ja osastolla ollaan lyhyen aikaa. Koska työ on hektistä, siellä kuormitutaan ja yhden pienen potilaan kohdalle pysähtyminen on sitä, että kun itsetuhoisuus helpottaa, lapsi heti palautetaan [kotiin tai lastensuojeluun], Eloranta istuu osaston vierailuhuoneen lepotuolilla ja pohtii järjestelmän kuormittuneisuutta.
Kun nuori tulee osastolle, hänellä saattaa olla takanaan jopa kymmenen vuoden ajalta erilaisia hoitoyrityksiä psykiatrian hoitopaikoissa ja pompottelua lastensuojelun ja psykiatrisen hoidon välillä.
– Suurinta osaa tänne asti päätyvistä on tutkittu erittäin runsaasti, tutkimusjakso tutkimusjakson perään, eikä varsinainen hoito ole koskaan päässyt alkamaan, koska heitä on siirretty paikasta toiseen.
– Tyypillistä on, että heillä saattaa olla kymmenen lastensuojelun sijoituspaikkaa taustalla ja he ovat kiertäneet ympäri maan lastensuojelulaitoksia. Ja koska lapsella ja nuorella on oikeus saada hoitoa sillä paikkakunnalla missä he ovat, heillä on hoitoyrityksiä ja tutkimusjaksoja Suomen aika monella lasten ja nuorisopsykiatrian poliklinikalla, Eloranta kuvailee.
