Palkinnon saavat tänä vuonna yhdysvaltalainen David Baker sekä brittiläinen Demis Hassabis ja yhdysvaltalainen John Jumper.
Kemian Nobel-palkinto menee tänä vuonna kolmelle proteiinien tutkijalle. Palkinnon saavat yhdysvaltalainen David Baker sekä brittiläinen Demis Hassabis ja yhdysvaltalainen John Jumper.
Ruotsin kuninkaallinen tiedeakatemia kertoi palkinnon myöntämisestä lehdistötilaisuudessa Tukholmassa puolenpäivän jälkeen Suomen aikaa.
Lue myös: Fysiikan Nobel-palkinto tekoälyn tutkijoille
Nobel-lautakunnan mukaan Baker, Hassabis ja Jumper saivat palkinnon työstään proteiinien tutkimuksessa. Proteiineista osa on ihmisen elintoiminnoille välttämätöntä ravintoa ja ihmisen solujen rakennusainetta.
Äskettäin muitakin palkintoja saanut Baker sai puolet kemian Nobel-palkinnosta uudenlaisen proteiinin kehittelystä, kun taas Hassabis ja Jumper jakoivat toisen puolen proteiinirakenteen ennustamisesta, tuomaristo sanoi.
Isoja harppauksia lääketieteelle
Proteiinien parempi ymmärtäminen on johtanut valtaviin harppauksiin lääketieteessä, kertoo Britannian yleisradioyhtiö BBC.
Yhdysvalloissa asuva tutkija David Baker on suunnitellut uutta proteiinia, jota voidaan tulevaisuudessa käyttää esimerkiksi lääkkeissä ja rokotteissa.
– Seisoin jättiläisten harteilla, hän kuvaili työtään BBC:n mukaan palkinnon saatuaan.
Demis Hassabis puolestaan on tutkija ja yrittäjä. BBC:n mukaan hän oli mukana perustamassa tekoälytutkimusyritystä, josta myöhemmin tuli Google DeepMind.
Hassabis ja John Jumper käyttivät tekoälyä ennustamaan lähes kaikkien tunnettujen proteiinien rakenteita ja loivat työkalun nimeltä AlphaFold2. Nobel-komitea kutsui työkalua "täydelliseksi vallankumoukseksi" kemiassa.

