Nuori turkishylje, toiselta nimeltään merikarhu, tunkeutui meribiologin kotiin kissanluukusta ja vietti kodissa kaksi tuntia tutkien paikkoja.
Nuori merikarhu eksyi pahasti omalta reviiriltään Uudessa-Seelannissa keskiviikkoaamuna. Sen edesottamuksista Rossin perheen talossa uutisoi muun muassa Guardian.
Aikaisin keskiviikkoaamuna merikarhun oli jotenkin onnistunut tunkeutua sisälle taloon käyttäen sisäänpääsyssä hyväkseen kissanluukkua. Se vietti talossa kaksi tuntia häiriten muun muassa perheen kissan rauhaa ja testaten perheen nojatuolin mukavuutta. Samaan aikaan perheen lapset nukkuivat sikeää unta yläkerrassa.
Perheen isä, meribiologi Phil Ross, on hämmentynyt siitä, kuinka nuori turkishylje on ylipäätään päässyt talolle, joka sijaitsee yli 150 metriä rannasta. Eniten Rossia tilanteessa kuitenkin harmittaa se, että hän oli ainoa perheenjäsen, joka ei ollut kotona keskiviikkona todistamassa erikoista vierasta talossaan.
– Isoin vitsi tässä kaikessa on se, että kerrankin meillä oli perheessä sellainen hätätilanne, jossa minusta meribiologina olisi oikeasti voinut olla hyötyä. Menetin todellisen tilaisuuden loistaa kyvyilläni, Ross toteaa.
Lue myös: Tällaiseen aurinkotuolien vohkijaan ei moni ole törmännyt – Wendy-merileijona saa aina tahtonsa läpi: "Hän on hotellimme kunniavieras!"
Näin aamu eteni
Ross kertoo, että hänen vaimonsa Jenn nousi keskiviikkona hiukan ennen kuutta lähteäkseen kuntosalille.
– Hän nousi autoonsa ja kertoi kuullensa jonkin haukahtaneen ja liikkuneen auton alta pois. Hän luuli sen olleen jonkun karannut koira. Hän ei juuri kiinnittänyt siihen huomiota, Ross kertoo.

