Rippikoulun käyvien osuus vähenee, mutta samanaikaisesti sen käyvien nuorten uskonnollisuus on vahvistunut merkittävästi vain muutaman vuoden aikana.
Espoon Luukissa pidettiin yksi tämän kesän 59 uskonnollisesti neutraalista Prometheus-leiristä.
– Ripari ei tuntunut oikealta valinnalta minulle, mutta halusin leirikokemuksen, joten tämä oli oikea vaihtoehto, Elise Aaltonen sanoo.
– Protuleiri on juuri sopiva minulle, kun täällä puhutaan erilaisista jutuista. Tykkään pohtia ja jutella eri asioita, Inkeri Rautiainen jatkaa.
– Koen tämän sopivan todella hyvin maailmankatsomukseeni. Odotin innolla uusien ihmisten tapaamista, Eve Ylimäki kertoo.
Prometheus-leireille on vuosikausia ollut enemmän tulijoita kuin on leiripaikkoja.
Kesän leirit varattiin loppuun 15 minuutissa. Leirien määrä väheni kysynnästä huolimatta kymmenellä leirillä, sillä vapaaehtoisia ohjaajia ei ole riittävästi.
Nuorten uskonnollisuus jakautuu kahtia
Yhteiskunnan maallistuessa rippikoulun käy yhä harvempi. Samaan aikaan uskonnollisuus on vahvistunut niillä nuorilla, jotka käyvät rippikoulun.
Tämä selviää Itä-Suomen yliopiston käytännöllisen teologian professori Kati Tervo-Niemelän ja Diakonia-ammattikorkeakoulun Jouko Porkan tutkimuksista.


