Juontaja Vappu Pimiä palasi pitkän tauon jälkeen jumppaohjaajaksi.
MTV:n uutisankkuri Kirsi Alm-Siiran Instagram-tilille ilmestyi tällä viikolla pirtsakka kuva. Alm-Siira poseeraa kuvassa neonvärejä huokuvassa jumppakuvassa yhdessä Vappu ja Marja Liveä vetävien juontajien Vappu Pimiän ja Marja Hintikan kanssa.
– Ei ole Pimiän jumppaohjaustaidot 13 vuodessa ruostuneet. Oli komiaa, uutisankkuri kiitteli kuvatekstissä.
MTV Uutiset tavoitti tiistaina Vappu Pimiän, joka paljastaa, että kyseessä oli Vappu ja Marja Liven taksvärkkitehtävä.
– Meillä oli nyt tämmöinen ajankohtainen taksvärkki ja vedettiin virtuaalijumppa. Koronan takia on ollut haasteita sen suhteen, minne on voitu mennä, Pimiä kertoi taksvärkkihaasteesta, joka nähdään televisiossa ensi viikon jakson yhteydessä.
Enemmän kuvia Pimiän vetämästä jumpasta ilmestyi myös My Body&Balance -kuntosalin Instagram-tilille.
Voit selata kuvia niiden päälle ilmestyvistä nuolista.
Jumppien ohjaaminen oli parikymppisenä Pimiälle jossain vaiheessa jopa päätyö. Pimiä muistelee, että silloin tuli vedettyä muun muassa reisi-vatsa-pakaraa, rasvanpolttoa, body-tunteja ja pumppitunteja.
– Parhaimmillaan vedin aikoinaan jopa 25 tuntia viikossa jossain kohtaa elämääni, mutta edellisestä oli tosiaan kulunut jo se 13 vuotta aikaa.
