Amerikkalaispariskunta hämmästyi nähdessään, mitä heidän ranskanbulldogginsa puuhasi ollessaan kotona yksin.
Lemmikin kotiin jättäminen on monelle koiranomistajalle vaikeaa, eikä lemmikin hyvinvoinnin tarkastaminen lemmikkikameran avulla tee tilanteesta aina yhtään sen helpompaa. Sen sai kokea esimerkiksi ruotsalainen Ida, joka sai nähdä puoleksi tunniksi kotiin yksin jääneen kissansa lohduttoman mielialan lemmikkikameran tallenteesta.
Ranskanbulldoggi Ollie puolestaan yllätti omistajansa, jotka tarkastivat, mitä kotiin jäänelle koiralle kuului.
Ollie jäi kotiin yksin kahdeksi tunniksi, kun sen omistajat osallistuivat häihin. Kun omistajat tarkistivat lemmikkikameran avulla, että Olliella oli kaikki hyvin, oli näky yllättävä, kertoo Newsweek. TikTokiin jaettua videota on katsottu jo 1,3 miljoonaa kertaa.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen täältä.
Ollien omistaja Kenny Sanders kertoo Newsweekille, että hän ja hänen Crystal-vaimonsa olettivat koiran nukkuvan, mutta ranskanbulldoggi yllätti omistajansa perusteellisesti. Kun Los Angelesissa asuva pariskunta tarkasti kamerasta koiran voinnin, he huomasivat sen istuvan koiranpedissään suorassa auringonpaisteessa. Koira otti omistajiensa tuijottaessa entistä "ihmismäisemmän" istuma-asennon aurinkotuolillaan.
