Huulipunien sisältämät kemikaalit huolettavat tutkijoita. Kosmetiikkateollisuuden mukaan haittoja liioitellaan.
Monet naiset tuntevat itsensä alastomiksi ilman päivittäistä huulipunaa. Uusimpien tutkimusten mukaan huulipunan käytöstä voi kuitenkin olla monenlaista terveyshaittaa, Daily Mail uutisoi. Erityisen huolestuttavia kosmetiikan sisältämiä kemikaaleja ovat parabeenit, metakrylaatit, lyijy ja kadmiumi.
Huulipunien sisältämät kemikaalit voivat johtaa esimerkiksi lihasongelmiin, hormonihäiriöihin ja raskasmetallien aiheuttamiin myrkytystiloihin, jotka voivat aihetutaa allergioita ja jopa nivelreumaa. Parabeenien on sen sijaan todettu vaikuttavan naishormonien tapaan ja häiritsevän naisten kuukautiskiertoa. Philippa Darbren tutkimusryhmä Readingin yliopistosta on yhdistänyt parabeenit myös kasvaneeseen rintasyöpäriskiin.
Kosmetiikkateollisuuden mielestä haittoja liioitellaan, sillä testit on tehty hiirillä ja kemikaalimäärät ovat testeissä paljon kosmetiikkaa suuremmat.
Huolen aiheena triklosaani
Viime aikoina otsikoihin on päässyt myös triklosaani, jota käytetään huulipunien lisäksi yleisesti myös hammastahnoissa. Tutkimukset ovat yhdistäneet triklosaanin lihas- ja sydänongelmiin. Professori Isaac Pessahin tutkimusryhmä havaitsi muun muassa, että hiiret jotka olivat altistuneet triklosaanille, kärsivät huomattavasti enemmän sydänongelmista kuin hiiret, jotka eivät olleet altistuneet kemikaalille. Pessahin mukaan on vahvoja todisteita, että triklosaani voi aiheuttaa sydänongelmia myös ihmisillä. Pessahin tutkimusryhmän mukaan sama kemikaali voi vähentää merkittävästi myös lihasvoimaa.


