Yrittäjä Niina Kuhta toivoo Olet mitä syöt -ohjelman järkeistävän hänen ruokavaliotaan.
Miss Plus Size 2018 ja yrittäjä Niina Kuhta on yksi uuden Olet mitä syöt -kauden osallistujista.
Kuhta on osallistunut aikaisemmin muun muassa Suurin pudottaja -kisaankin, mutta karistetut kilot ovat aina tulleet takaisin muun muassa epäsäännöllisen syömisen johdosta.
– Vannotin, etten ikinä tee mitään tv:seen ja laihduttamiseen liittyviä juttua, mutta tässä sitä ollaan, Kuhta nauraa kertoessaan MTV Uutisille.

Kuntotasoon ennen ohjelmaan osallistumista Kuhta kuivalee huonoksi. Esimerkiksi uimapuvun pukeminen käy hänen mukaansa työstä.
– Se on ähkimistä ja puhkimista. Korona-aika olisi voinut mennä kuntoilunkin suuntaan, mutta ainoa nautintoni koronan aikaan oli ruoka ja viini, yrittäjä myöntää.
Lue myös: Niina Kuhta muistelee edesmennyttä äitiään – antaa seuraajilleen tärkeän neuvon: "Harvoin olen kenellekkään kateellinen"
Ohjelmaan osallistumisella Kuhta kertoo tavoittelevansa ennen kaikkea hyvää oloa ja terveyttä. Toki myös ulkonäölliset muutokset ovat hänen mukaansa tervetulleita.

