Suomalaisen kulttuurin ei saa antaa näivettyä, koska kenelläkään muulla ei ole samanlaista, Paula Vesala sanoo.
Linnan juhlien teema on tänä vuonna Yhdessä, ja PMMP-yhtyeen Mira Luoti ja Paula Vesala aikovat mennä juhliin yhdessä.
Vesalan mukaan PMMP:n keikoilla Olympiastadionilla, klubeilla ja festareilla on käynyt tänä vuonna yli 200 000 suomalaista.
Valmistaudu Linnan juhliin ja seuraa juhlahumua erikoislähetyksissä
Klo 17–19 Valmiina Linnan juhliin -erikoislähetys Katri Utulan ja Katja Lintusen juontamana.
Klo 19–22 Juhlatunnelmaa ja mielenkiintoisia vieraita suorana Presidentinlinnasta.
Lähetyksiä voi seurata suorana MTV Uutisten verkkosivuilla ja Katsomossa itsenäisyyspäivänä 6. joulukuuta.
– Ollaan porukassa, joka on kulttuurin osalta tuonut suomalaisia yhteen. Tosi hauskaa ja huipentaa vuoden, Vesala kertoi STT:lle.
Vesala esitti Finlandia-hymnin maanantaina veteraanien itsenäisyysjuhlassa Presidentinlinnassa. Hänen mukaansa tunnelma juhlissa oli sekä pirteä että juhlava. Hän kertoi joutuneensa keskittymään, ettei ala itkeä laulaessaan.

