Aivoverenvuoto, aivoinfarkti, aivokasvain… Neurologiset vammat kuulostavat toisinaan monimutkaisilta, ja oireetkin voivat tuntua salakavalilta. Alan asiantuntija selventää, millaisia vaivoja nämä tyypilliset aivovammat oikein ovat.
HYKS Neurokirurgian Klinikan ylilääkäri, professori Juha Hernesniemi palauttaa mieliin, mistä erilaisissa aivovaurioissa on kyse.
Aivoinfarktin taustalla on tukos
– Aivoinfarktissa on ihan sama juttu kuin sydäninfarktissa. Kudos menee kuolioon, koska sinne ei mene verta, Hernesniemi selventää.

Kuolion aiheuttaa syystä tai toisesta syntynyt tukos verisuonessa. Vika voi olla sydänperäinen, tai kyseessä voi olla veren hyytymä, verisuonen kalkkeutuma tai esimerkiksi aivovaltimon tukos.
Harvoin on kyseessä tapaturmainen vamma, vaikka tukos voisi syntyä esimerkiksi pään voimakkaasta heilahtamisesta.
Aivoinfarkti ei jää huomaamatta.
– Oireet ovat rajuja. Voi olla halvausoireita ja puheen häiriöitä, Hernesniemi kuvailee.
Halvaus voi olla esimerkiksi toispuoleinen, ja siihen voi liittyä puhekyvyn menetystä.
Aivoverenvuoto iäkkäiden vaivana
Aivoverenvuodossa verta vuotaa aivokudokseen tai sitä ympäröivälle alueelle.
– Aivoverenvuotoja on erilaisia. Neurokirurgiassa usein kohdataan lukinkalvonalaista verenvuotoa, Hernesniemi kertoo.



