Saimaannorpat ja muut luonnon eläimet ovat hätää kärsimässä oikukkaina talvina. Norpille rakennettavat talvipesät ovat saaneet mainetta maailmalla asti.
Etelä-Suomessa ja monin paikoin muuallakin kulunut talvi on ollut oikutteleva ja lämpötilaltaan sahaava. Lunta on monin paikoin noin puolet vähemmän yleensä tähän aikaan vuodesta.
Luonnonvarakeskus LUKEn erikoistutkijan Andreas Lindénin mukaan sahaava sää on stressaavaa kaikille eläimille, vaikka jotkin lajit saattavat hyötyäkin vähälumisuudesta ja lämpimistä talvisäistä.
Suojavärinsä talveksi valkoiseksi vaihtaville eläimille, kuten metsäjänikselle, musta maa lisää riskiä jäädä pedon kynsiin.
Metsäkanalinnut eivät pääse sukeltamaan kieppiin suojaan pakkasilta, jos ei ole lunta tai lumen pinta on jäinen.
Lumi on tärkeä myös muun muassa myyrille, jotka muodostavat lumen alle käytäväverkoston, jossa ne ovat suojassa esimerkiksi pöllöiltä.
– Jos lumi sulaa, vettä voi tulvia maanalaisiinkin käytäviin, ja se on tietenkin ikävää myyrien kannalta, Lindén toteaa MTV:n Viiden jälkeen -ohjelman haastattelussa.
Karhu taas voi joutua vaihtamaan paikkaa kesken talviunien, jos sen pesä kastuu.
Lue myös: Sahaava talvisää voi koitua luonnoneläinten kohtaloksi – "Märkä siili saattaa kuolla kylmyyteen"
Saimaannorpat pulassa ilman apukinoksia
Lumettomuudesta kärsivät myös vesistöjen eläimet.
Yksi niistä on saimaannorppa, joka tarvitsee lumikinoksia pesimiseen ja kuuttien synnyttämiseen.
Metsähallitus järjestää Saimaalla talkoita, joissa ihmiset kolaavat norpille niin sanottuja apukinoksia.


