Uusi-Seelanti aikoo kitkeä tupakoinnin kokonaan nostamalla ikärajaa joka vuosi. Terveysvalistajana tunnettu professori Pekka Puska pitää mallia ongelmallisena ja uskoo, että suomalainen yhdistelmä valistusta ja rajoituksia toimii paremmin.
Uuden-Seelannin hallitus on esitellyt suunnitelman, jolla pyritään vähitellen kieltämään tupakointi vaiheittain kokonaan.
Tällä hetkellä tupakan ostamisen ikäraja maassa on 18 vuotta, mutta sitä on tarkoitus nostaa vuodesta 2027 lähtien joka vuosi yhdellä vuodella.
Käytännössä se tarkoittaa, että kukaan vuoden 2008 jälkeen syntynyt ei voi koskaan ostaa laillisesti tupakkaa Uudessa-Seelannissa.
Lue myös: Uusi-Seelanti aikoo kieltää vähitellen tupakan myynnin kokonaan
Teoriassa hyvä, käytännössä ongelmallinen
Kansanterveysjärjestö Suomen ASH ry:n puheenjohtaja, professori Pekka Puska kertoo, että idea esitettiin jo monta vuotta sitten, mutta mikään muu maa ei ole siihen tarttunut.
Puskan mukaan tupakoinnin ikärajan nostaminen vuosittain kuulostaa teoriassa hyvältä, mutta on käytännössä ongelmallinen.
– Jokainen ymmärtää, että on aika hassua, jos ikärajaa joka vuosi nostetaan ja toiset aikuiset saavat ostaa tupakkaa ja toiset eivät, Puska toteaa MTV Uutiset Liven haastattelussa.
Valtaosa aloittaa tupakoinnin alle 20-vuotiaana
Pitkän linjan terveysvalistajana tunnettu Puska pitää Suomen tapaa toimia parempana ratkaisuna, mutta toivoo, että tupakoinnin ikärajaa nostetaan.
– Meillä tällä hetkellä ikäraja on 18 vuotta ja eduskunnassa olevaan tupakkalain muutosesitykseen järjestöt yrittävät saada nostoa 20 vuoteen. Yhdysvalloissa se on 21 vuotta.
Puska muistuttaa, että valtaosa ihmisistä aloittaa tupakonnin alle 20 vuoden iässä.

