Miikka Anttila istuu pitkästä aikaa MM-rallissa jonkun muun kuljettajan kuin Jari-Matti Latvalan kartanlukijana, kun Ruotsin MM-osakilpailu käynnistyy perjantaina.
LUE MYÖS: Tommi Mäkinen pelaa kulisseissa peliä, joka ei taatusti miellytä Jari-Matti Latvalaa – "Olen kertonut tämän jo Sebille"
Anttilan ja Latvalan yhteinen taival alkoi jo vuonna 2003. Yli 16 vuotta kestänyt yhteistyö päättyi viime kauden lopussa, kun Latvala jäi ilman WRC-sopimusta.
Nyt kummatkin ovat kuitenkin mukana Ruotsin MM-rallissa. Tällä kertaa Latvalalle lukee nuotteja Toyotan testikuljettaja Juho Hänninen, joka on toiminut tuurilaisen kartturina testeissä ja historic-ralleissa. Anttila istuu puolestaan WRC3-luokassa kilpailevan Eerik Pietarisen kyydissä.
– Eerik soitti minulle ja kysyi, haluaisinko tulla hänen kartturikseen. Sanoin hänelle alusta asti, että pystyn sitoutumaan vain talviralleihin. Olisin ymmärtänyt, että sellainen vaihtoehto ei välttämättä häntä kiinnosta, jos hän haluaisikin pidempiaikaisempaa ratkaisua. Mutta tämä on hyvä näin, Anttila taustoittaa.
Ennen tätä Anttila kilpaili jonkun muun kuin WRC-auton ohjaamossa vuonna 2006. Tänä talvena hän on saanut kahdessa SM-rallissa maistiaisen R5-luokituksen Skoda Fabiasta Pietarisen rinnalla.
– Onhan se erilaista. Mutta ovathan nämäkin kilpa-autoja, ja ihan täysillä niilläkin ajetaan kuten kaikilla muillakin kilpa-autoilla. Mutta varsinkin kovavauhtisissa mutkissa huomaa, miten hienosti nykyaikaisten WRC-autojen aerodynamiikka toimii, ja tehoerokin tuntuu, Anttila vertaa.
