Poliisit kutsuttiin erottamaan kadulle muodostunut erikoinen katutappelu.
Kaksi kotkaa taisteli reviiristä keskellä kirkasta päivää Plymouthissa Minnesotassa. Lintujen tappelu jatkui hyvän tovin ja keräsi naapurustossa yleisöä niin, että lopulta virkavalta oli kutsuttava paikalle erottamaan riitapukarit toisistaan. Tapauksesta uutisoi CNN.
Poliisi Mitch Martinson oli ollut tavanomaisissa töissään lähettyvillä sijaitsevassa lukiossa valvomassa oppilaiden turvallisuutta, kun erikoinen virkapyyntö tuli. Hän ei ollut koskaan tullut ajatelleeksi, että poliisin työssä voisi myös joutua turvaamaan kahden kotkan turvallisuutta.
– Meillä on tietynlaisia protokollia tilanteiden rauhoittamiseen, mutta en ollut koskaan ennen käyttänyt niitä kotkiin tai muihinkaan eläimiin, Martinson toteaa haastattelussa.
Saapuessaan paikalle kotkien välinen kiista oli eskaloitunut kirkunan, kovakouraisen nokkimisen ja lentävien sulkien tasolle.
Martinsonin uniformussa ollut kehokamera oli tallentanut erikoisen tilanteen. Näet videon yltä!
Hetkellisesti Martinson epäröi.
– Yritin miettiä päässäni, mitä minun olisi pitänyt tehdä ja kenelle soittaa, Martinson paljastaa.
Kiivaan taistelun tuoksinnassa kaksi uroslintua oli ilmeisesti jääneet siivistä kiinni toisiinsa. Tilanne oli saatava purettua mahdollisimman nopeasti.
Lue myös: Uskoisitko linnuksi? Echo matkii vauvan parkua käsittämättömän hyvin – "Eläintarhanhan pitäisi olla iloinen paikka"
Taistelu reviiristä
Riitelevät kotkat olivat ilmeisesti Yhdysvaltojen kansallislintuna tunnettuja valkopäämerikotkia, jotka ovat suhteellisen kookkaita lintuja.
Martinson otti yhteyttä Michiganin osavaltion luonnonvarakeskukseen. Sieltä kiinni saadun asiantuntijan mukaan lintujen kamppailua seuraavat ihmiset saivat varmuuden siitä, että linnut todennäköisesti kiistelivät reviiristä.
