Soolopolyamoristiseksi suhdeanarkistiksi itseään kutsuva Petri pitää tarkkaa kalenteria tapaamisistaan naisystäviensä kanssa ja on antanut kumppaneilleen myös omat värikoodit.
Maria Veitolan ja dokumenttiohjaaja Sami Kieksin Veitola.doc-sarjassa tarkastellaan aikamme ilmiöitä rohkeasti ja monipuolisesti, vaikeita keskusteluita kaihtamatta. Ohjelman kolmannessa jaksossa otetaan selvää avoimista parisuhteista ja polyamoriasta.
Monisuhteisuus, eli avoimet suhteet sekä polyamoria kiinnostavat yhä useampia suomalaisia. Toimittaja Maria Veitola tapaa ihmisiä, jotka ovat päättäneet rakastaa samanaikaisesti useampaa kuin yhtä henkilöä. Hän selvittää, millaisissa tilanteissa pariskunnat päättävät avata yksiavioisen suhteensa muille osapuolille.
Maria tapaa Oulussa monisuhteisten ihmisten poly-miitissä (tapaamisessa) muun muassa Petrin ja Sannan. Molemmat kokevat, ettei yksi kumppani voi tarjota heille kaikkea, mitä he tarvitsevat suhteessa.
Veitola pääsee tutustumaan lähemmin kaksikon arkeen. Petri, 42, kertoo, että hän on päätynyt soolopolyamoristiksi sen vuoksi, että hän ei enää halua pettää ketään parisuhteessaan vaan haluaa olla avoin ja rehellinen jokaista kumppaniaan kohtaan.
– Minulla on kaksi ydinkumppania, Sanna ja Tiina. Elikkä heidän kanssa olen ollut pisimmän aikaa ja heidän kanssaan vietän eniten aikaa. on siinä. Hänen kanssaan tulee harrastettua lenkkeilyä ja pyöräilyä. Sitten minulla on vielä . Hän on enemmänkin sellainen komeetta. Meillä saattaa olla kolme-kuusi kuukauttakin, että saatetaan vaan viestitellä, mutta sitten kun näemme, niin kaikki on taas ihan samalla tavalla kuin ennenkin, Petri kertoo.

