Trondheimin MM-kisojen ensimmäiset maastohiihtomitalit jaetaan torstaina sprinteissä. MTV Urheilun asiantuntija Jari Isometsä nimeää jo ennakolta kisojen hiihtokuninkaalliset.
Yksi on ylitse muiden, kun Trondheimin MM-hiihdot käynnistyvät toden teolla torstaina. Norjan Johannes Hösflot Kläbo on ollut kauden aikana varsin suvereeni hiihtämissään kilpailuissa. MTV Urheilun asiantuntija Jari Isometsä odottaa samaa MM-laduilta.
Lue myös: Johannes Hösflot Kläbo on hermona
Kotimaisemissaan hiihtävä Kläbo on MM-kisojen hiihtokuningas, Isometsä sanoo.
– Hän saa ensinnäkin kahdesta viestistä kultamitalit. Todennäköisesti, jos ei ihan voitelumissiä tule, Isometsä aloittaa.
– Vaikea kuvitella, että hän häviäisi sprinttiä, jolloin hänellä on jo kolme kultamitalia, kun kuusi matkaa hiihdetään. Ei varmaan ihan osattomaksi jää skiathlonissa tai perinteisen kympillä. 50 kilometriä on ehkä epävarmin hänelle.
Lue myös: Norjan pomolta dramaattista puhetta Iivo Niskasesta – yhtä asiaa hän ei hyvällä katso
Kläbo on voittanut tämän kauden maailmancupissa henkilökohtaisilla matkoilla kymmenen kertaa, ollut kerran toinen ja kerran kolmas. Palkintopallin ulkopuolelle hän on jäänyt viidessä kilpailussa.
– Kauden maailmancupit sen osoittaa. Hän on periaatteessa voittanut aina, kun on ollut paikalla. Hänellä on tietysti ollu paljon sairasteluita. Ei hän ole ihan niin hyvä kuin oli edellisvuonna.



