Ripsa Koskinen-Papunen on tätä nykyä MTV:n pitkäaikaisin uutisankkuri 34 vuoden urallaan.
MTV:n uutisankkuri Ripsa Koskinen-Papunen, 58, aloitti työssään 24-vuotiaana 1. syyskuuta vuonna 1991. Näin ollen hän on MTV:n pitkäaikaisin uutisankkuri 34 vuoden urallaan.
– Itsekin tässä päivittelin, että onpas tässä ehtinyt vuosia vierähtää hirveä määrä. Löysin lehtihaastattelun siltä ajalta, kun aloitin Maikkarilla. Silloin olin sanonut, etten varmaankaan ole näissä hommissa montaa vuotta, että kunhan nyt katsellaan muutama vuosi. Mutta tämähän kuvastaa sitä, että olen viihtynyt, Koskinen-Papunen kertoi.
Mukavien työkavereiden lisäksi yhdeksi viihtyvyystekijäksi Koskinen-Papunen kokee sen, että on saanut ja halunnut tehdä uutisten rinnalla myös muita ohjelmia. Hän juonsi ja teki juttuja 45 minuuttia -ajankohtaisohjelmaan yhdeksän vuoden ajan.
Lisäksi hän on tehnyt tv-dokumentteja ja erikoislähetyksiä, kuten Linnan juhlat ja Suuri Journalistipalkinto -gaala. Nykyään hän juontaa

