Puhe on lahja kuulijoille, mutta mistä tietää, että puhe on onnistunut? Puhetaidon ja retoriikan kouluttaja kertoo, millainen puhe on hyvä – ja millainen ei.
Pyyntö puhua ystävän viisikymppisillä tai eläkejuhlissa on suuri kunnia – ja monille kauhun paikka. Toiveena on pitää hyvä puhe, joka ei jäisi kuulijoiden mieliin ainakaan vääristä syistä. Millaisista osasista hyvä puhe koostuu?
– Hyvä puhe on sellainen, joka toteuttaa tarkoituksensa, kertoo Huomenta Suomessa vieraillut puhetaidon ja retoriikan kouluttaja Antti Mustakallio.
– Voi olla poliittinen puhe. Se onnistuu silloin, jos ihmiset menevät äänestämään ja toivon mukaan äänestävät oikeaa henkilöä. Voi olla puhe, jonka tavoitteena on saada ihmiset osallistumaan keräykseen. Jos he osallistuvat, se onnistuu.
Mistä sitten tietää, että kesäjuhlien puhe on onnistunut?
– Jos se onnistuu nostamaan tilanteen arjen yläpuolelle, tekemään ihmisille juhlavan ja kohottuneen, ehkä iloisenkin olon, ja vielä tuomaan esille päivän sankaria, silloin se on onnistunut, Mustakallio sanoo.
Ensimmäisenä Mustakallio miettisikin, mitä puheella on tarkoitus saada aikaan. Millaisia ajatuksia sen tulisi herättää, entä mitä ihmisten pitäisi ajatella ja tuntea puheen kuultuaan?
Lue myös: Voiko hääkakun leipoa itse? Ammattilainen kertoo, mitä kakun valinnassa kannattaa ottaa huomioon
Älä mieti, mitä sanoisit
Moni suuntaa puhepyynnön saatuaan suoraan tietokoneelle miettimään, mitä aikoo sanoa.
– Paljon parempi kysymys on "mitä haluan saada tällä puheella aikaan". Ja samaan syssyyn toinen kysymys: kenelle puhun? Keitä on kuuntelemassa, millaisia toiveita ja odotuksia heillä on? Mitä voin ikään kuin antaa lahjaksi tällä puheella?
