Ranskalainen Indochine-yhtye julkaisi kappaleen Sanna sur la croix, joka on suomeksi "Sanna ristillä". Kappale on omistettu entiselle pääministeri Sanna Marinille.
Ranskalaisyhtye Indochine on julkaissut kappaleen, jonka innoittajana on toiminut entinen pääministeri Sanna Marin. Yhtye julkaisi lauantaina 7. syyskuuta uuden tuplalevyn Babel Babel, jonka ensimmäisen levyn viides kappale on Sanna sur la croix, joka tarkoittaa suomeksi "Sanna ristillä". Asiasta uutisoi ranskalainen 20 Minutes -lehti.
Pariisissa järjestettiin hiljan pienelle joukolle uuden levyn kuuntelutilaisuus, jonka aikana Marinin kasvot olivat vilahtaneet useaan otteeseen osana esitystä – alleviivaten sitä, että kappale kertoo todella Sanna Marinista.
Myös muun muassa Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyin kasvot vilahtelivat esityksen aikana. Levyllä otetaan muutoinkin kantaa ajankohtaisiin poliittisiin aiheisiin sekä viitataan ilmastonmuutokseen.
20 Minutes kertoo yhtyeen haluavan tehdä kunniaa Suomen entiselle pääministerille, joka joutui kohtaamaan pääministerikautensa aikana muun muassa seksismiä.
Kappaleen aikana Marinista näytettiin muun muassa videokuvaa, jossa tämä vaikuttaa pitävän puhetta tai vastaavan median kysymyksiin lehdistötilaisuudessa.
Toisessa kuvassa näytetään Marin, joka on asettanut kätensä yhteen ja kumartaa päätään. Ele on todennäköisesti tarkoitettu osoittamaan kiitollisuutta, mutta kyseisessä yhteydessä viittaus luo uskonnollissävytteisen mielikuvan. Kappaleen kertosäkeessä lauletaan, että "He eivät ansaitse sinua".
