SDP:n kansanedustaja Pia Hiltunen kertoo kokeneensa epämiellyttävää painostusta. Hän kertoo MTV Uutisille, että juuri Tytti Tuppurainen meni henkilökohtaisuuksiin ja sanoi, että "ketään ei kiinnosta Pia Hiltunen".
SDP:n kansanedustaja Pia Hiltunen kertoo Instagramin story-päivityksessään, että häneen kohdistui loppuvuonna painostusta, jonka yhteydessä mentiin henkilökohtaisuuksiin.
Tytti Tuppurainen kommentoi kohua MTV:n Asian ytimessä -ohjelman haastattelussa keskiviikkoiltana. Voit katsoa jakson MTV Katsomossa.
STT kertoi tänään lähteisiinsä nojaten, että SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppurainen on käyttäytynyt toistuvasti epäasiallisesti avustajiaan sekä kansanedustajia kohtaan.
Hiltunen sanoo, ettei tunnista jutun väitteitä, joiden mukaan Tuppurainen olisi huutanut eduskuntaryhmässä ja nolannut ihmisiä julkisesti.
Päivityksessään Hiltunen kertoo kuitenkin joutuneensa epämiellyttävään tilanteeseen viime loppuvuonna.
Hän äänesti tuolloin SDP:n linjan vastaisesti eduskunnan äänestyksessä henkilöperusteisen irtisanomisen helpottamisesta.
– Loppuvuoden tilanteessani äänestyksiin liittyneen painostuksen yhteydessä mentiin useaan kertaan henkilökohtaisuuksiin ja sanottiin suoraan, että 'ketään ei kiinnosta Pia Hiltunen, muista se'.

