Citroenin rallitalli laittoi kaudeksi 2019 kuskikokoonpanonsa uusiksi, kun ranskalaistiimiin saapui kuusi edellistä MM-titteliä voittanut Sebastien Ogier sekä Esapekka Lappi.
LUE MYÖS: Jari-Matti Latvala unelmoi yhä mestaruudesta – "Tavallaan sellainen kultainen tavoite"
Pierre Budarin johtama Citroen tavoittelee ensi kaudella vähintään kuljettajien mestaruutta Ogierin johdolla. Tallimestaruuden saavuttaminen on visaisempi tehtävä, sillä Abu Dhabin vedettyä sponsoritukensa, joutuu Citroen lähtemään kauteen vain kahden autokunnan turvin.
Ogierin palkkaaminen toi selvän mestaruuspaineen, jonka myöntää myös Budar.
- Tietenkin meidän pitää voittaa. Ei siinä kuitenkaan ole mitään erityistä. Sitä varten me täällä olemme, tallipomo napautti MTV Urheilulle.
- Se on tavoite, jolla me kauden aloitamme. Tällä kokoonpanolla meidän on hyvä syy ajatella niin.
Citroen meni alunperin C3 WRC:n kehitystyön kanssa pahasti metsään. Kauden 2018 aikana Citroen kuitenkin otti selviä kehitysharppauksia. Ogierin ja miksei myös Lapin edellisistä talleista tuoman tietotaidon myötä ranskalaisvalmistajalla on lisää työkaluja auton kehitystyössä.
- Katsotaan, onko kehitys ollut tarpeeksi suurta. Meillä on nyt ollut vuosi aikaa uudelleenrakentaa tiimiä. Meillä on uusia teknisen puolen kavereita mukana ja nyt myös uudet kuskit. Toivomme, että olemme pystyneet ottamaan sen askeleen, mikä voittamiseen vaaditaan, Budar sanaili.
