Karri, 19, vei oman henkensä viime ystävänpäivänä ainoastaan neljä vuotta isänsä itsemurhan jälkeen. Sunna Kivisalo, 50, ei epäröi kertoa kuolleen poikansa tarinaa. Hän toivoo, että Karrin tapaus herättäisi keskustelua vakavan asian ympärillä.
Vuonna 2015 Sunnan mies hirtti itsensä sen jälkeen kuin oli joutunut irtisanotuksi työpaikaltaan. Neljä vuotta myöhemmin pelikierteeseen ajautunut Sunnan poika päätyi samaan ratkaisuun.
Poikansa kanssa saman katon alla asunut Sunna Kivisalo muistelee, että vielä puoli vuotta ennen poikansa kuolemaa kaikki vaikutti olevan hyvin, vaikka perheen historiaa varjosti isän itsemurha.
19-vuotias Karri oli juuri aloittanut opinnot ammattikorkeakoulussa, harrasti aktiivisemmin kuin ennen ja ystäviäkin oli ympärillä. Hän myös unelmoi yksilleen muuttamisesta.
Rahapeleihin aiemmin sortunut Karri oli myös vannottanut äidilleen pelaamisen loppuneen.
– Meillä meni mun mielestä aika hyvin. Ainakin mä kuvittelin niin.
Lue myös: Stiina kohtasi tyttärensä Jenna Lepomäen tappajan kasvokkain, ystävät pitivät hulluna: "En mennyt vankilaan taputtamaan häntä päähän"
Pelivelkoja ja häpeää
Karri oli jäänyt äidilleen pelaamisesta kiinni vuotta aiemmin, kun Sunnan käsiin päätyi pojan tiliotteet. Selvisi, että pojalla oli mennyt joitakin satoja euroja nettipeleihin.
Kissa nostettiin pöydälle ja poika avautui pelaamisesta äidilleen. Hän kertoi pelanneensa, jotta saisi kerättyä rahaa perheen kodin remonttia varten. Tätä äiti ei ollut kuitenkaan koskaan pojaltaan pyytänyt.
– Uskoin häntä, kun hän sanoi, että lopettaa pelaamisen.
Äidin käsityksen mukaan pelaaminen olikin keskustelun jälkeen rauhoittunut ja jäänyt jopa kokonaan taka-alalle.
Totuus oli kuitenkin toinen, mutta sitä Sunna ei vielä tuossa vaiheessa tiennyt.
Käytös muuttui kokonaan
Helmikuussa Sunna ja hänen miesystävänsä huomasivat Karrin käytöksen yhtäkkiä muuttuneen. Poika vaikutti heistä todella etäiseltä.
– Siinä vaiheessa tajusin, että joku on pahasti pielessä. Hän ei pystynyt katsomaan silmiin ja oli todella vaivaantuneen oloinen. Hän ei ollut ollenkaan oma itsensä.Ystävänpäivää edeltävänä iltana Sunna ja Karri puhuivat pojan etäisestä käytöksestä kasvotusten. – Yritin kysellä, mikä häntä vaivaa, mutta ei hän saanut sitä sanottua.


