Häiriötekijät ja unen puute vaikeuttavat suomalaisten lasten ja nuorten koulunkäyntiä.
Suomi on aikoinaan paistatellut oppilaiden osaamista mittaavissa Pisa-testeissä ykkössijalla. Suomalaiset ovat edelleen hyvällä sijalla Pisa-listauksessa, mutta tulokset ovat olleet laskussa yli 15 vuotta.
Tuoreimmissa tuloksissa Suomi on jäänyt esimerkiksi etelänaapuri Viron taakse. Suomi on romahtanut erityisesti matematiikan suhteen.
Lue lisää: "Eläminen ja oppiminen": Se on koulussa parasta, ainakin jos kokeneilta tokaluokkalaisilta kysyy – näin ekaluokkalaisten koulutaival alkoi
Rehtori Ritva Mickelssonin mukaan Pisa-tulos ei juurikaan vaikuta oppilaiden arviointiin Suomessa, toisin kuin monissa muissa maissa. Siksi oppilaat vastaavat kysymyksiin sen suuremmin ajattelematta.
– Ei ole pysähdytty ja oikeasti yritetty sitä tehtävää. Oppilaat tarvitsevat enemmän sinnikkyyttä, Mickelsson sanoo.
"Oppilaat ovat tosi väsyneitä"
Mickelssonin mielestä koulunkäynnin merkitys on vähentynyt oppilaiden silmissä. Nykynuoren elämässä on paljon mielenkiintoisia häiriötekijöitä, jotka vievät huomiota opiskelulta.


