Suomeen saapuu loppuviikolla ärhäkkä myräkkämatalapaine. Tarjolla on Forecan mukaan myrskypuuskia ja rutkasti sadetta.
Forecan meteorologi Sara Salonen kehottaa nauttimaan lämmöstä nyt, koska se ei kestä enää pitkään.
Sää viilenee Salosen mukaan jo loppuviikolla, kun Suomeen saapuu ärhäkkä myräkkämatalapaine.
Sateet leviävät läntiseen Suomeen perjantaina.
– Mukana voi olla myös ukkosta ja pieniä rakeita, Salonen kuvaa.
Perjantain ja lauantain yhteenlasketut sademäärät voivat olla länsirannikolla ja Luoteis-Lapissa paikoin jopa 50 millimetriä.
Tuuli voimakkaimmillaan lauantaina
Tuuli on tämän hetken ennusteen mukaan voimakkaimmillaan lauantaina, jolloin vähintään myrskypuuskat ovat mahdollisia länsirannikolla.
Puuskainen tuuli tuntuu myös sisämaassa, etenkin lännessä ja etelässä.
Salosen mukaan tuolloin ovat mahdollisia taajamatulvat ja pienet tuulivahingot.
– Ennusteet ovat vielä vaihdelleet matalapaineen sijainnin osalta, joten se vaikuttaa siihen, mihin voimakkaimmat tuulet lopulta osuvat, Salonen kertoo.
– Keskiviikkona tehdyn ennusteen mukaan suurin mahdollisuus myrskypuuskille on länsirannikolla, mahdollisesti keskituulikin voi käydä lähellä myrskyrajaa. Tämän hetken ennusteen mukaan kovimmat tuulet osuisivat lauantai-iltaan.
Lapissa ehkä vain 10 astetta lämmintä
Matalapaineen perässä Suomeen virtaa viileämpää ilmaa. Lämpötilat putoavat lauantaiksi.
