Suomalaiset naishiihtäjät jäivät ilman mitalia arvokisoissa ensi kertaa 16 vuoteen.
Kaukana ovat ne ajat, kun Suomi oli Virpi Kuitusen ja Aino-Kaisa Saarisen johdolla naishiihdon ykkösmaa. Liberecissä hiihdettiin kymmenen vuotta sitten kuusi naisten kisaa, vain yhdestä ei tullut Suomeen mitalia. Mestaruuksia tuli kolme ja mitaleita kaikkiaan viisi.
Viesti on tietynlainen mittari maiden voimasuhteista, Suomi otti kultaa sekä 2007 että 2009. Senkin jälkeen viestimitaleita on tullut tasaisesti, mutta ei tällä kertaa.
Suomi on viimeksi jäänyt ilman naisten hiihtomitalia Val di Fiemmen MM-kisoissa vuonna 2003.
– Ei tilanne mikään hyvä ole, päävalmentaja Matti Haavisto totesi nykyhetkestä.
LUE MYÖS: Krista Pärmäkosken MM-kisat päättyivät suksifiaskoon – "Jotain tapahtui selkeästi, joku virhe voitelussa"
Vuonna 2005 myöhemmin Suomen naiset saivat jo kaksi mitalia, ja siitä alkoi putki, joka kesti seitsemät MM-kisat ja neljät olympialaiset.
Krista Pärmäkoski on tuonut mitalin kotiin joka kisoista vuodesta 2011 lähtien. Lahdessa tuli kaksi vuotta sitten ensimmäinen henkilökohtainen mitali ja viime talven olympialaisissa kolme lisää.
Tälläkin kertaa Pärmäkoski oli lähimpänä. Vain 1,4 sekuntia erotti hänet mitalista 10 kilometrin perinteisellä.
Päävalmentaja Haavisto sanoi kisojen aikaan, että muiden maiden taso on noussut. Ruotsilta on tullut uusia nuoria, Venäjä on nostanut päätään, ja oli MM-kisojen ylivoimainen kuningatar.

