Tulehdukselliset suolistosairaudet ovat lisääntyneet Suomessa kansantaudeiksi. Jopa kuuden prosentin vuosittainen kasvu koko 2000-luvun ajan ei selity geneettisillä tekijöillä, vaan sen mahdollistaa jokin ympäristössämme ja elintavoissamme.
Tulehduksellisia suolistosairauksia on kaksi: haavainen paksusuolen tulehdus ja Crohnin tauti.
– Haavaista paksusuolentulehdusta sairastavien määrä on viisinkertaistunut suomalaisten 45–54-vuotiaiden keskuudessa viimeisten 20 vuoden aikana. Yhteensä tulehduksellisia suolistosairauksia potee Suomessa noin 38 000 ihmistä. Tämän vuoden loppuun mennessä määrä kasvaa todennäköisesti 40 000:een, professori ja ylilääkäri Martti Färkkilä sanoo.
Färkkilä kertoo, että keskimäärin sairastavia on 0,6 prosenttia väestöstä.

– 35–54-vuotiailla esiintyvyys on peräti prosentin luokkaa, jolloin voidaan jo puhua kansantaudista.
– Suomessa näitä sairauksia esiintyy ylipäänsä paljon verrattuna muihin länsimaihin.
Steriili kaupunkiympäristö vaikuttaa suolistoflooraan
Mikä selittää tulehduksellisten suolistosairauksien lisääntymisen: perintötekijät vai elintavat?
– Varmasti molemmat, mutta enemmän elintavat ja ympäristön muutos. Etenkin haavainen paksusuolentulehdus on lisääntynyt maassamme todella paljon, eikä muutosta voi missään tapauksessa selittää geneettisillä tekijöillä, Färkkilä sanoo.
Ympäristön muutoksella Färkkilä tarkoittaa sitä, että suomalaiset elävät yhä steriilimmässä ja kaupunkimaisemmassa ympäristössä.

