Lumia-älypuhelimen huoltoon vieminen aloitti kuukausia kestäneen väännön teknologiayhtiö Microsoftin asiakaspalvelun kanssa.
Viime lokakuussa alkanut selkkaus lähti Windows-käyttöjärjestelmäpäivityksestä, jonka seurauksena Susannan Lumia 650 -älypuhelin ei enää suostunut latautumaan ollenkaan. Puhelinta ei lopulta saanut enää auki ollenkaan.
Susanna oli tuolloin lomamatkalla Latviassa viisihenkisen perheensä kanssa, ja rikkinäisen puhelimen uumeniin jäivät muun muassa perheen paluulentoliput. Vahinko ei ollut suuri, mutta hajonneen laitteen korjauksesta koitui kuukausia kestänyt vääntö Microsoftin asiakaspalvelun kanssa.
Outoja kuvia ilmestyi puhelimeen
Susanna vei kotiin palattuaan puhelimen takaisin ostopaikkaansa Giganttiin, jossa sai tilalle Lenovo-puhelimen. Gigantista ilmoitettiin, ettei vanhaa puhelinta korjata. Susanna hankki kuitenkin varapuhelimekseen samanlaisen Lumian.
Marraskuussa uuteen Lumiaan alkoi ilmestyä outoja kuvia. Kävi ilmi, että kuvat olivat peräisin vanhasta puhelimesta, joka oli edelleen kytkettynä Susannan käyttämän pilvipalvelu Onedriven tiliin.

Susanna yritti poistaa tiliään vanhasta Lumiastaan useaan kertaan, mutta tuloksetta. Edes salasanan vaihto ei edistänyt tilannetta. Laitteeseen ilmestyi kuvia huoltohenkilöstöstä, mikä paljasti vanhan Lumian olevan korjattavana.
Seuraavaksi Susanna otti yhteyttä Microsoftiin, josta alkoikin yli kolmen kuukauden mittainen keskustelu asiakaspalvelun kanssa. Susanna kertoo asiakaspalvelun kanssa asioinnin olleen todella vaikeaa. Hänet on muun muassa yhdistetty asiakaspalvelusta henkilölle, joka ihmetteli puhelimitse, mistä Susanna oli saanut hänen numeronsa. Kävi ilmi, ettei kyseinen henkilö ollut työskennellyt Microsoftilla enää aikoihin.
Puhelimitse Susanna asioi lukuisten eri henkilöiden kanssa. Esimerkiksi joulukuussa puhelimitse asioiminen osoittautui niin hankalaksi, että Susanna päätyi lähettämään Microsoftille ruutupaperille kirjoitetun kirjeen.


