Kansainvälinen olympiakomitea on kehottanut talviurheilun lajiliittoja päästämään venäläisurheilijat takaisin kilpaladuille, kertoo SVT. Suomen lajiliittojen kanta asiaan ei ole muuttunut.
SVT:n tietojen mukaan on lähestynyt talviurheilun lajiliittoja venäläisurheilijoihin liittyen, jotta venäläisurheilijat voisivat mahdollisesti kilpailla ensi talven olympialaisissa neutraaleina urheilijoina.
Viime kesän Pariisin olympialaisissa 15 venäläisurheilijaa kilpaili neutraalin lipun alla. Urheilijoiden piti kuitenkin lunastaa kisapaikkansa lajiliittojen järjestämien kilpailujen kautta.
Lue myös: Suomi ankeassa tilanteessa MM-hiihdoissa – tässä ovat valopilkut: "Vaikea mitaleilta tiputtaa"
SVT:n mukaan KOK haluaa tarjota venäläisurheilijoille saman mahdollisuuden myös Milano-Cortinassa ja on ollut asian tiimoilta yhteydessä sekä IBU:uun (Kansainvälinen ampumahiihtoliitto) ja FIS:iin (Kansainvälinen hiihtoliitto).
– He eivät ole sanoneet, että tehkää näin tai ette saa meiltä rahoitusta. Mutta he ovat olleet todella selkeitä siitä, että he haluavat löytää ratkaisun, jotta neutraalit urheilijat voisivat osallistua olympialaisiin, eräs lähde kertoo SVT:lle.
– He todella haluavat tätä ja toivovat, että pian neutraalit urheilijat hyväksyttäisiin pian ja he voisivat kisata ensi kaudella.
IBU:n puheenjohtaja Olle Dahlin kommentoi asiaa SVT:lle.

