Tuoreen tutkimuksen perusteella riskiä sairastua paksu- ja peräsuolisyöpiin suurentavat tulehdusta edistävät ruoka-aineet.
Ruokavaliolla saattaa olla vaikutus siihen, kuinka todennäköisesti ihminen sairastuu paksu- ja peräsuolisyöpiin. Tuoreen tutkimuksen perusteella riskiä suurentavat tulehdusta edistävät ruoka-aineet.
Lue myös: Mahasyövän varoitusmerkit – vaarallisen hiljainen varhaisvaiheessa
Tällaisia ovat muun muassa liha, teollisesti prosessoidut viljat sekä sokeroidut virvoitusjuomat, kertoo Uutispalvelu Duodecim.
Riski sairastua oli noin kolmanneksen suurempi
JAMA Oncology -lehdessä julkaistujen tulosten mukaan riski sairastua paksu- ja peräsuolisyöpiin on noin kolmanneksen suurempi henkilöillä, joiden ruokavaliossa on paljon tulehdusta edistäviä ruokia. Tämä havaittiin verrattuna kyseisiä ruoka-aineita hyvin vähän käyttäviin.
Yhteys oli voimakas varsinkin lihavilla ja ylipainoisilla miehillä, hoikilla naisilla sekä osallistujilla, jotka eivät käyttäneet alkoholia. Tutkimus perustui 120 000 miehen ja naisen 26-vuotiseen seurantaan.
Punainen liha ja makkarat haitaksi
Tulokset viittaavat ruokavalion syöpävaikutusten voivan johtua niiden tulehdusta edistävistä ominaisuuksista, mutta myös muita selityksiä on esitetty.
