Viennin kasvu Keski-Aasian maihin kertoo pakotteiden systemaattisesta kiertämisestä. Tulli peräänkuuluttaa nykyisten pakotteiden tiukempaa valvontaa samalla, kun EU lisää uusia.
Venäjän aloitettua täysmittainen hyökkäys Ukrainaan tuli Keski-Aasiassa sijaitsevasta Kazakstanista nopeasti alue, jonne tekivät tietään niin kutsuntoja pakenevat venäläiset kuin länsimaiset tavarat.
Myös Suomen olematon kauppa Kazakstaniin kasvoi nopeasti keväällä 2022. Viime vuonna kasvu maahan nousi lähes 250 miljoonaan euroon, jossa kasvua oli 143 prosenttia edellisvuoteen verrattuna.
Kasvu selittyy vain osaksi yritysten halulla löytää uusia markkinoita Venäjän kaupan kuihduttua.
Tämän vuoden keväällä kasvu Kazakstaniin on tasoittunut, mutta kauppa voi edelleen hyvin. Kasvua näkyy nyt erityisesti Kirgisiassa ja Uzbekistanissa.
Yksi selittävä tekijä on, että Venäjä kiertää sille asetettuja mittavia pakotteita samaan Euraasian talousliittoon kuuluvien Keski-Aasian maiden kautta.
Tarkkoja lukuja siitä, mikä on normaalia kaupan kasvua, ja mikä pakotteiden kiertämistä on kuitenkaan mahdotonta sanoa. Jotain on kuitenkin mahdollista päätellä Tullin luvuista.
– Silloin kun kasvu oli kiivaimmillaan viime vuoden lopulla ja tämän vuoden alkupuolella, niin jopa 80 prosenttia viennin kasvusta kohdistui niihin tavaranimikkeisiin, jotka olivat Venäjän pakotteiden alla, kertoo valvontaosaston johtaja Sami Rakshit Tullista.
Tuotteiden kuljetukseen Venäjälle on erilaisia tapoja. Tyypillisin keino tällä hetkellä välttää pakotteita on Rakshitin mukaan ilmoittaa, että tavara on menossa Keski-Aasiaan, mutta se jääkin matkalle.
